keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Koskela, Lammio vai Karjula?

Kirjahyllyssäni kunniapaikalla on punakantinen kirja, jonka kannessa on musta sotilaan siluetti. Olen kyseisen kirjan lukenut useaan otteeseen, myös kirjan siivotun version, jossa siluetti on valkoinen. Kirja kertoo fiktiivisellä otteella ja henkilöillä tositapahtumista vuosien 1941-1944 ajalta, päähenkilöinään tavallisen suomalaisen konekiväärikomppanian yksi joukkue. Kirjan on kirjoittanut Väinö Linna, ja hänen omiakin kokemuksiaan Suomen ja Neuvostoliiton välisessä sodassa kirjassa on kuvattuna, eri henkilöille tosin, itse Linna ei kirjassaan esiinny. Kirjan nimi on Sotaromaani, joka alun perin julkaistiin sensuroituna versiona nimellä Tuntematon Sotilas, vuosi oli 1954.

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, etenkin Suomen vaiheista 1939-1944. Tähän on tietysti ollut hyvänä ohjurina se että molemmat pappani ovat maamme vapauden eteen antaneet oman osuutensa. Kumpikaan ei enää ole minulle kokemuksiaan kertomassa, sen tiedän että äitini isä on Raatteen tiellä taistellut, yksikkönään Polkupyöräpataljoona 6.

Minulle on aina ollut itsestään selvää, että asevelvollisuuteni suoritan Suomen armeijassa, ja niin tapahtuikin, Kankaanpään Niinisalossa 1999. Eihän se aika silloin mitään mieltäylentävää ollut, mutta jotenkin ne parhaat muistot jäävät mieleen, ja kurjimmille osaa jo nauraa. Rynkkykin ehkä vielä  jotenkin palautuisi purkamisen jälkeen ampumiskuntoon, mutta aseöljyn hinkkaamista ei tule ikävä.

Yksi asia kuitenkin edelleen askarruttaa, vaikka vuosikausia on jo kulunut. Järkeeni ei millään mahtunut huono johtaminen, johon välillä tuntui koko systeemin väkisin johdattavankin. Oppikirjoissakin luki että alaiset kunnioittavat johtajaansa. Kyllä, hyvää johtajaa kunnioittavatkin, mutta eivät sellaista joka ei sitä kunnioitusta ansaitse. Kirjailija Linnan kuvaama luutnantti Lammio oli valitettava esimerkki surkeasta johtajasta. Hän kuvitteli olevansa hyvä johtaja, koska ON johtaja. Kun hän sanoo, alaiset tekevät sokeasti kaiken mitä käsketään, ja voiton jälkeen nostavat valkohansikkaisen esimiehensä jalustalle hurraten tämän nimeä kuorossa.

Everstiluutnantti Karjulasta ei tarvitse sen enempää kertoakaan, kuin yhden sotamiehen lausuma: ”Tuo mies kuolee tässä sodassa. Jos luoti ei tule edestä, takaa tulee ainakin.” (En muista sanatarkasti, mutta asian ymmärtänette.)

Nämä olivat kaksi fiktiivistä ääriesimerkkiä suomalaisesta sotilasjohtamisesta sotien aikana, ja samanlaista itsekin koin 1999, tosin ilman sitä luotia. En tiedä, onko tällaiseen puututtu nykyään. Toivottavasti.

Konekiväärikomppanian yhden joukkueen johtajana toimi Vilho Koskela. Hän ei johtanut puhelahjoillaan, vaan toimillaan. Hänen ei tarvinnut käskeä joukkuettaan lähtemään, hän nousi, laittoi repun selkäänsä ja lähti. Joukkue seurasi perässä, koska kunnioitti esimiestään. Konekiväärijoukkueen vastenmielisimpiin tehtäviin kuului ”Varsinaisen” ja ”V---umaisen” kantovuorot. Koskela osallistui kantovuoroihin kuten muutkin joukkueensa miehet, vaikka ei olisi tarvinnut, olisihan hän voinut vedota esimiehen vastuuseen tai johonkin muuhun. Joukkueen majoittuessa korsumajoitukseen miehet vaativat Koskelalle paremman petipaikan, vaikka hän itse ei ollut sitä vaatinut. Tuo kertoo alaisten kunnioituksesta esimiestään kohtaan, joka taas kertoo Johtamisesta. Ja tällaiseen johtamiseen pääsin myös tutustumaan Niinisalossa, harvemmin valitettavasti.

Olin jokin aika sitten työhaastattelussa, jossa kerroin nähneeni paljon hyvää ja paljon huonoa esimiestyötä Alkossa. Nostin myös lempikirjani esille, yhtenä esimiestyön oppikirjana. Aluepäällikkö oli samaa mieltä, hänkin on Tuntemattomansa lukenut.

Mutta ovatko kaikki Alkon alue- ja myymäläpäälliköt lukeneet? Olisi toivottavaa, ja jokaisen olisi hyvä kuvitella itsensä vuoroin Lammion, vuoroin Karjulan asemaan. Jokainen varmaankin ajattelee olevansa Koskela, mutta alaisethan sen määrittelevät. Onko se esimiesasema, jonka työnantaja on myöntänyt, sellainen jossa alaiset tekevät kyllä työnsä, mutta hampaitaan kiristellen, vai onko se sellainen, jossa hommat hoituvat parhaiden kykyjen mukaan, ja esimies on Koskela? Tällä on vissi ero. Itselläni on Koskela. Jollakin on Lammio. Jollakin on Karjula.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti