lauantai 16. marraskuuta 2013

OIkeudenmukaisesta palkkapolitiikasta



Tuloerojen kasvulle ei voi mitään. Näin väitetään. Nyt Sveitsistä kuuluu kummia, siellä järjestetään kansanäänestys palkkapolitiikasta. Äänestyksen kohteena on laki, joka voimaan astuessaan rajoittaa yhtiöissä maksettavan korkeimman palkan korkeintaan 12 kertaa matalinta palkkaa suuremmaksi. "02 - 12 oikeudenmukaista palkkaa".
Kyselytutkimusten mukaan aloitteen kannatus näyttää etenevän mukavassa myötätuulessa, voi olla hyvinkin mahdollista, että kyseinen laki astuu Sveitsissä voimaan. Aloitteessa ei ole kyse absoluuttisista palkkasummista, vaan palkkojen suhteesta. Lain asettamissa rajoissa yhtiöillä on edelleen täysi vapaus päättää palkkauksesta.
Lakialoitteen alullepanemien sosialidemokraattien mukaan kaikkein korkeimpien palkkojen leikkaus tuo yrityksille mahdollisuuden nostaa matalimmin palkittujen ansioita. Kansanäänestys asiasta järjestetään 24.11.2013

Kävi tuossa niin tai näin on mielenkiintoista on pohtia, mitä tuollainen saisi meillä aikaan. Alkolaisen myyjän palkat ovat samalla tasolla vähittäiskaupan myyjien kanssa. Palkkataulukoissa kokoaikaisen myyjän peruskuukausipalkka alle 2000€. Siihen päälle vaihtelevasti iltalisät, ruuhkalisät, lauantailisät. 
Alkolaisesta myyjäkunnasta kuukausipalkkaisia on pieni vähemmistö. Määräaikaiset osa-aikaiset tuovat tähän osa-aika/kokoaika suhdelukuun sesonkipohjaista ajoittaista vaihtelua, mutta kokoaikaisten osuus Alkossa on lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä prosenttia myyjistä. Siis lähes yhdeksän myyjää kymmenestä on tekee osa-aikaista työsuhdetta.
Osa-aikaisista ehkä viidesosa omaa työsopimuksessaan vähintään 30 viikkotunnin työtuntitakuisiin, muilla on pienempi sopimukseen perustuva vähimmäistyöaika. Toteutunut työaika on kuitenkin aina jonkin verran suurempi kuin työsopimukseen kirjattu työaika.
Tästä johtuu, että ainoana työnään Alkossa ansaitsevan myyjän kuukausipalkka jää helposti alle tuhannen euron. Olisiko sveitsiläisen mallin mukainen johtajan maksimipalkkaan vertaaminen paikallaan? Aika tiukka leikkuri johtoryhmän nykyiseen tasoon. Vertailun vuoksi sanottakon, useassa valtionyhtiöissä johtajien palkat ovat  melkoisesti korkeammat kuin Alkossa, puhumattakaan siitä mitä johtajille maksetaan pörssiyhtiöissä.
Onko ongelma kuitenkaan palkkahaitarin yläpäässä, vaiko onko ongelma palkkahaitarin alapäässä? Sveitsiläisten demareiden hurskas toive on, että leikkaamalla kohtuuttomuuksia ylimmissä palkoissa alimmat palkat nousevat. Mutta mikä näiden yhteys on ja mistä palkat muodostuvat? Mielestäni tuo sveitsiläisten kampanja ei oikein vastaa tähän kysymykseen.

Myyjän palkka on pieni, mutta alkolaisen myyjän perusongelma on työtuntien riittävyys. Tuntipalkkaisen tilipussin täyte tulee työtunneista. Kun myymälöissä nyt kiertelee ja kyselee, niin toiveet tulevaisuuden suhteen työtuntien lisääntymisestä ovat korkealla. Vaikka lama tuo synkkiä pilviä talousnäkymien liepeille niin Alkossa työnantajan tahtotila osa-aikaisten työsuhteiden laadun parantamiseen on vihdoin todellinen. Olen myös huomannut, että tämä viesti on mennyt perille. Voidaan olla kärsimättömiä, mutta kärsimättömyys tässä asiassa ei taida nyt hyödyttää. Iso laiva kääntyy hitaasti, valitettavasti.


Sopimattomat

Onhan meillä myös palkkauksessa ongelmia. Suomessa solmittiin työmarkkinajärjestöjen välille työllisyys- ja kasvusopimus. Sopimus on varsin kattava käsittäen pääosan työehtosopimuksista. Alkoholikaupan Ammattiliiton ja Alkon välille tätä ei syntynyt.
Työnantaja ajoi 10-tunnin työpäivien teettämistä ilman lisäkorvauksia kuin käärmettä pyssyyn. Tässä oli  karikko, johon neuvottelut sitten juuttuivat lopullisesti. Työehtosopimuksemme voimassaolo päättyy tämän johdosta keväällä, yleinen vakautussopimus ei tuonut siihen jatkoaikaa.
Kovin mielenkiintoista minusta on, että toisessa neuvottelupöydässä lisäkorvaus ylipitkistä työpäivistä sovittiin maksettavaksi myymäläpäälliköille. Alkon Toimihenkilöt ovat siis solmineet yleisen raamin mukaisen ratkaisun.
En tässä nyt lähde ruotimaan TES-neuvottelun muita ongelmakohtia, koska pidän tätä yksityiskohtaa tärkeänä. Miksi työnantajan mielestä ylipitkän päivän lisäkorvaus voidaan maksaa hyväpalkkaisille myymäläpäälliköille, mutta ei pienipalkkaisille myyjille? Ainakin tältä osin palkkahaitaria halutaan Alkossa nähtävästi mieluummin venyttää kuin lyhentää.
Valmistautumisesta TES-neuvotteluihin keskustellaan Alkoholikaupan Ammattiliiton ALV ry:n syyskokouksessa sunnuntaina 24.11.2013. Neuvottelut tulevat olemaan todennäköisesti hankalat, joten kuuntelemaan ja ottamaan kantaa liittosi asioihin.
Saman päivänä sveitsiläiset äänestävät oikeuden mukaisen palkkapolitiikan lakialoitteesta.