Kaupunki oli kohtuu hiljainen ajaessani
sen läpi kohti rautatieasemaa, eihän kukaan täysjärkinen viideltä
aamulla liikenteessä olekaan. Taajamajuna Tampereelle lähtee
ajoissa, siispä tuttuun tapaan jo, rakkaat radion kuuntelijat,
kuulokkeet korville ja aamun kulttuurikuunnelma käyntiin.
Eräässä Kummeli-sketsissä työmiehet
kertoivat johtajalleen, että työnteko on lain mukaan kiellettyä
motivaation puutteessa. Tiedä häntä. Kyseinen johtaja antoi muuten
parhaan mahdollisen työsuojeluohjeen: Älkää ny itteenne teloko.
Itse kunkin motivaatio varmasti on koetuksella näin joulun jälkeen,
arjen taas koittaessa, ja laskiessa päiviä seuraavaan
tilituli-tilimenipäivään. Itselläni puhaltaa sen verran uusia
tuulia, että eiköhän tämä alkuvuosi tässä mene uutta
opiskellessa ja tutkaillessa. Vuoden alusta aloitin
varapääluottamusmiehenä, ja samaan pakettiin laitettiin
luottamusmiesalue puolta pienemmäksi. Omasta pyynnöstäni Lounas
siirtyi Pekan hoitoon, ja itselle jäi Pirkanmaa. Näin saan viettää
enemmän aikaa ihan omassa myymälässäkin, ja ylipitkien päivien
määrä vähenee. Kaipa se vaikuttaa positiivisesti vireyteen, kun
saan viettää aikaa kotona, enkä auton ratissa.
Vietin viikonloppua muutaman parhaan
kaverin kanssa Helsingissä. Meillä on perinteeksi muodostunut
lähteä kerran vuodessa pääkaupunkiseudulle Ässien vierasmatsiin,
ja siitä sitten jatkaa yöelämään. Ilta oli hieno, mahtavaa
tavata jätkiä pitkästä aikaa. Armeijakaveri saapui Turusta, ja ei
ole onneksi hirveästi muuttunut huonompaan suuntaan, ainakaan vielä.
Monta vuotta jo asunut siellä, joten toivoa on. 1999 ajeltiin
venäläisillä helvetinkoneilla ympäri Pohjankangasta siloposkisina
poikina, nyt molemmilla jäklikasvua, työt ja asuntolainat, vaimot
ja lemmikit. Ja jutut aivan yhtä huonoja kuin silloinkin. Mahtava
ilta. Mutta miten voi liput jääkiekko-otteluun maksaa 37,5€, jos
hintaan ei kuulu edest omaa tarjoilijaa? Go Espoo. (Me ostimme
yläkatsomoon, vain 17,5€ sisältäen ei yhtään mitään.)
Näin jäkikäteen mietittynä, kun
pieni fyysinen krapula on jo laskenut, ja moraalista ei edes tullut,
niin jotenkin nuo hetket parhaiden ystävien seurassa ovat niitä
elämän kiinnekohtia. Tätä suunniteltiin muutaman kuukauden ajan,
ja siihen laskettiin päiviä, ja kuunneltiin kotona kuinka
(rakastettavan) typeriä olemmekaan. Sunnuntai-aamuna olo oli hieman
haikea, mutta ei kuitenkaan liian, eihän noita jaksaisi joka päivä
kattella, eihän ne sentään mitään työkavereita ole. Siis vuoden
päästä taas, vai mitä jätkät. Tiemme ollaan valittu, ja sillä
pysytään. ”Kun, lahjaksi sain, virtaamaan voimana mun suonissain.
Uskollisen, veljeyden, erilaisen. Sain sydämen, padan muotoisen,
nöyrä ja vahva on lyöntinsä sen. Yksinäinen, koskaan oo en, sain
patasydämen.” Älkää kysykö, miksi. En tiedä itsekään, enkä
edes haluakaan tietää.
Jotenkin tuntuu siltä, ettei oikein
irtoa asiaa. Ei kai jokaisen luottarien blogikirjoituksen
tarvitsekaan asiaa sisältääkään. Junan ikkunassa pelkkää
pimeyttä, ja kuulokkeista kuuluu ”Fear Of The Dark”. Pitäisikö
minun pelätä ”pimeää”, nyt kun lähdin astetta
vastuullisempaan tehtävään? Olen matkalla Helsinkiin pitämään
pientä palaveria Jukan ja Pekan kanssa varapääluoton tehtävistä.
Olo on vähän niinkuin silloin 1999, matkalla Niinisaloon ekana
armeijapäivänä. Ei oikein tiedä, mitä sieltä on omalle kontolle
tulossa. Onneksi enää ei tarvitse tetsata, eikä kukaan poistuta
polkupyörä kainalossa, kun rivit eivät ole ihan suorassa.
Kello on 6.30, juna pian Nokialla.
Ulkona pelkkää mustaa. Noora varmaan herättää äitinsä
piakkoin, ja aloittaa joka-aamuisen puhetuokionsa, jolla ainakin isin
sydän sulaa joka kerran. On ne ihmeellisiä olentoja, alle kaksi
vuotta ikää, ja tietää jo nyt miten miehen saa pauloihinsa.
Pian juna perillä Tampereella, vaihto
Pendolinoon ja kohti Helsinkiä. Paluumatkalla kuulokkeista
jääkiekkokierros, ja muutama rästiin jäänyt kierroskirjaus
Pohjanmaalta. Siellä ei muuten ole nyt luottamusmiestä. Haluaako
joku lähteä mukaan porukkaan? On meidän joukossamme ihan
järkeviäkin ihmisiä, älkää minusta vetäkö liian pitkälle
vedettyjä johtopäätöksiä. Ei muuta tarvita, kuin yhteys
pääluottamusmieheen, jos kiinnostusta löytyy. Toimeen koulutetaan
hyvin, ja osa-aikaiselle toimi tietää lisätöitä ja vaihtelua
arkiseen myymälätyöhön. Eikä tässä hommassa leimaudu miksikään
lakkokenraaliksi, jos vain käyttäytyy ihmisiksi. Aiheesta saa
tietenkin rutista, ja täytyykin.
No niin, aika poistua eetteristä. Tämä
äänitorvi hiljenee, mutta ei lopullisesti...
Sakari Vaetoja
Isä, luottamusmies ja viinakauppias