tiistai 8. tammikuuta 2013

Rock-juna vol 3

Tiistaiaamu, hyvin aikaisin. Sää perinteinen suomalainen talvikeli, pari astetta lämmintä ja räntää sataa. Sain Liisan ja Nooran nukkumaan hieman ennen yhtätoista illalla uhkailukiristyslahjonnan avulla, ja kun herätyskello soi vasta 04.15, niin siitähän voi helposti laskea, että tuli nukuttua kunnon yöunet.

Kaupunki oli kohtuu hiljainen ajaessani sen läpi kohti rautatieasemaa, eihän kukaan täysjärkinen viideltä aamulla liikenteessä olekaan. Taajamajuna Tampereelle lähtee ajoissa, siispä tuttuun tapaan jo, rakkaat radion kuuntelijat, kuulokkeet korville ja aamun kulttuurikuunnelma käyntiin.

Eräässä Kummeli-sketsissä työmiehet kertoivat johtajalleen, että työnteko on lain mukaan kiellettyä motivaation puutteessa. Tiedä häntä. Kyseinen johtaja antoi muuten parhaan mahdollisen työsuojeluohjeen: Älkää ny itteenne teloko. Itse kunkin motivaatio varmasti on koetuksella näin joulun jälkeen, arjen taas koittaessa, ja laskiessa päiviä seuraavaan tilituli-tilimenipäivään. Itselläni puhaltaa sen verran uusia tuulia, että eiköhän tämä alkuvuosi tässä mene uutta opiskellessa ja tutkaillessa. Vuoden alusta aloitin varapääluottamusmiehenä, ja samaan pakettiin laitettiin luottamusmiesalue puolta pienemmäksi. Omasta pyynnöstäni Lounas siirtyi Pekan hoitoon, ja itselle jäi Pirkanmaa. Näin saan viettää enemmän aikaa ihan omassa myymälässäkin, ja ylipitkien päivien määrä vähenee. Kaipa se vaikuttaa positiivisesti vireyteen, kun saan viettää aikaa kotona, enkä auton ratissa.

Vietin viikonloppua muutaman parhaan kaverin kanssa Helsingissä. Meillä on perinteeksi muodostunut lähteä kerran vuodessa pääkaupunkiseudulle Ässien vierasmatsiin, ja siitä sitten jatkaa yöelämään. Ilta oli hieno, mahtavaa tavata jätkiä pitkästä aikaa. Armeijakaveri saapui Turusta, ja ei ole onneksi hirveästi muuttunut huonompaan suuntaan, ainakaan vielä. Monta vuotta jo asunut siellä, joten toivoa on. 1999 ajeltiin venäläisillä helvetinkoneilla ympäri Pohjankangasta siloposkisina poikina, nyt molemmilla jäklikasvua, työt ja asuntolainat, vaimot ja lemmikit. Ja jutut aivan yhtä huonoja kuin silloinkin. Mahtava ilta. Mutta miten voi liput jääkiekko-otteluun maksaa 37,5€, jos hintaan ei kuulu edest omaa tarjoilijaa? Go Espoo. (Me ostimme yläkatsomoon, vain 17,5€ sisältäen ei yhtään mitään.)

Näin jäkikäteen mietittynä, kun pieni fyysinen krapula on jo laskenut, ja moraalista ei edes tullut, niin jotenkin nuo hetket parhaiden ystävien seurassa ovat niitä elämän kiinnekohtia. Tätä suunniteltiin muutaman kuukauden ajan, ja siihen laskettiin päiviä, ja kuunneltiin kotona kuinka (rakastettavan) typeriä olemmekaan. Sunnuntai-aamuna olo oli hieman haikea, mutta ei kuitenkaan liian, eihän noita jaksaisi joka päivä kattella, eihän ne sentään mitään työkavereita ole. Siis vuoden päästä taas, vai mitä jätkät. Tiemme ollaan valittu, ja sillä pysytään. ”Kun, lahjaksi sain, virtaamaan voimana mun suonissain. Uskollisen, veljeyden, erilaisen. Sain sydämen, padan muotoisen, nöyrä ja vahva on lyöntinsä sen. Yksinäinen, koskaan oo en, sain patasydämen.” Älkää kysykö, miksi. En tiedä itsekään, enkä edes haluakaan tietää.

Jotenkin tuntuu siltä, ettei oikein irtoa asiaa. Ei kai jokaisen luottarien blogikirjoituksen tarvitsekaan asiaa sisältääkään. Junan ikkunassa pelkkää pimeyttä, ja kuulokkeista kuuluu ”Fear Of The Dark”. Pitäisikö minun pelätä ”pimeää”, nyt kun lähdin astetta vastuullisempaan tehtävään? Olen matkalla Helsinkiin pitämään pientä palaveria Jukan ja Pekan kanssa varapääluoton tehtävistä. Olo on vähän niinkuin silloin 1999, matkalla Niinisaloon ekana armeijapäivänä. Ei oikein tiedä, mitä sieltä on omalle kontolle tulossa. Onneksi enää ei tarvitse tetsata, eikä kukaan poistuta polkupyörä kainalossa, kun rivit eivät ole ihan suorassa.

Kello on 6.30, juna pian Nokialla. Ulkona pelkkää mustaa. Noora varmaan herättää äitinsä piakkoin, ja aloittaa joka-aamuisen puhetuokionsa, jolla ainakin isin sydän sulaa joka kerran. On ne ihmeellisiä olentoja, alle kaksi vuotta ikää, ja tietää jo nyt miten miehen saa pauloihinsa.

Pian juna perillä Tampereella, vaihto Pendolinoon ja kohti Helsinkiä. Paluumatkalla kuulokkeista jääkiekkokierros, ja muutama rästiin jäänyt kierroskirjaus Pohjanmaalta. Siellä ei muuten ole nyt luottamusmiestä. Haluaako joku lähteä mukaan porukkaan? On meidän joukossamme ihan järkeviäkin ihmisiä, älkää minusta vetäkö liian pitkälle vedettyjä johtopäätöksiä. Ei muuta tarvita, kuin yhteys pääluottamusmieheen, jos kiinnostusta löytyy. Toimeen koulutetaan hyvin, ja osa-aikaiselle toimi tietää lisätöitä ja vaihtelua arkiseen myymälätyöhön. Eikä tässä hommassa leimaudu miksikään lakkokenraaliksi, jos vain käyttäytyy ihmisiksi. Aiheesta saa tietenkin rutista, ja täytyykin.

No niin, aika poistua eetteristä. Tämä äänitorvi hiljenee, mutta ei lopullisesti...

Sakari Vaetoja
Isä, luottamusmies ja viinakauppias