Alueluottamusmiehen mietteitä

Sorvin ääreen takaisin? Palasin eilen lomalta töihin, ja päivitin Facebookiin palaavani takaisin sorvin ääreen. Hyvä kun erotan sorvin ruohonleikkurista. Tai ehkä en erotakaan, niin ihmekös tuo kun naapuri välillä katselee että mitäköhän tuo isäntä tuota sorvia raahaa ympäri pihaansa, ajaisi edes joskus nurmikkonsa.

No niin, pakollinen vitsi alkuun kerrottu. Nyt voidaan mennä asiaan. Pääluottamusmies Höttönen jäi kolmeksi viikoksi lomille, tuurailen häntä elokuun alkuun.  Aika listan antoi hommia, eiköhän tämä aika kulu rattoisasti.

Alkuvuosi  on tuonut alkolaisille muutoksia, joita ei kaikkia olla nielty täysin purematta. Eikä pidäkään, tottakai asioita saa ja pitääkin kyseenalaistaa, kunhan muistetaan erottaa faktat ja tunteet toisistaan. Suuret muutokset, kuten ehkä parhaimpina esimerkkeinä lounassetelin vaihto rahakorvaukseen ja palkkausjärjestelmän muutos ovat erittäin suuria asiakokonaisuuksia, eivät vain puheissa pyöriviä irrallisia lauseita.

”Lounarit poistuivat”: Kyllä poistuivat, mutta Alko osallistuu edelleen ruokailun kustannuksiin, tapa on vain eri ja verottajan ohjeiden mukainen.

”ALV poisti multa sijaisuuslisät!”: No kyllä, lisä sinällään poistuu, mutta rahasumma säilyy osana palkkausjärjestelmää, ja lisä olisi käytännössä varmasti poistunut joka tapauksessa parin lähivuoden aikana. Harmittaa minua itseänikin lisän poistuminen koska olen sitä myymälässäni itse saanut, mutta pääasia on että parhaiten työssään suoriutuvat myyjät saavat edelleen suurinta palkkaa.  Onhan se sinunkin mielestäsi tärkeintä?

”ALV antoi periksi lyhyissä lauantaissa”: Periaatteessa kyllä, mutta syyttävä sormi on osoitettava edesmenneeseen Ammattiliitto Suoraan. Heidän aikanaan antamansa suositus teki sen ettei meillä käytännössä ollut minimityöaikaa. Nyt se kuitenkin on, 4 tuntia joka ikinen päivä. Ethän kirjoita työsopimusta lyhyemmästä?

Näitä esimerkkejä olisi vielä lisääkin, mutta uskon että asia tuli selväksi. ALV:n toimijat ovat alkolaisia myyjiä joka ikinen. Miksi me tekisimme sellaisia päätöksiä, jotka heikentäisivät meidän omiakin asioita? Eihän siinä olisi mitään järkeä. Joitakin juttuja on pakko tehdä, ettei kävisi mitään pahempaa. Esimerkiksi lounassetelin arvoa ei oltu määritetlty mitenkään, ei edes sitä että saamme lounassetelin. Vanhojen kirjausten mukaan Alko osallistuu ruokailun kustannuksiiin. ”Ole hyvä, tässä on 1€, voit hakea kilon perunoita. Ja loppurahat takaisin.” Onneksi tähän ei menty, eikä edes lievempiin kustannusleikkauksiin, vaan nyt meillä on selkeät kirjaukset ateriaedusta. Minusta tämä on erittäin hyvä asia! Ja perheemme ruokahävikki pienenee, kun vaimo laittaa (tai siis käskee minun itseni laittaa) eväät lähes joka päivä töihin lähtiessä. Eilen paistamani jauheliha ja täysjyvämakaroni odottavat jääkaapissa käytetyssä raejuustorasiassa lounastaukoa. Ateriaedusta täten säästyneet rahat voi sitten käyttää johonkin hyödyllisempään, kuten olu…    lasten harrastuksiin.

Koskela, Lammio vai Karjula?

Kirjahyllyssäni kunniapaikalla on punakantinen kirja, jonka kannessa on musta sotilaan siluetti. Olen kyseisen kirjan lukenut useaan otteeseen, myös kirjan siivotun version, jossa siluetti on valkoinen. Kirja kertoo fiktiivisellä otteella ja henkilöillä tositapahtumista vuosien 1941-1944 ajalta, päähenkilöinään tavallisen suomalaisen konekiväärikomppanian yksi joukkue. Kirjan on kirjoittanut Väinö Linna, ja hänen omiakin kokemuksiaan Suomen ja Neuvostoliiton välisessä sodassa kirjassa on kuvattuna, eri henkilöille tosin, itse Linna ei kirjassaan esiinny. Kirjan nimi on Sotaromaani, joka alun perin julkaistiin sensuroituna versiona nimellä Tuntematon Sotilas, vuosi oli 1954.

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, etenkin Suomen vaiheista 1939-1944. Tähän on tietysti ollut hyvänä ohjurina se että molemmat pappani ovat maamme vapauden eteen antaneet oman osuutensa. Kumpikaan ei enää ole minulle kokemuksiaan kertomassa, sen tiedän että äitini isä on Raatteen tiellä taistellut, yksikkönään Polkupyöräpataljoona 6.

Minulle on aina ollut itsestään selvää, että asevelvollisuuteni suoritan Suomen armeijassa, ja niin tapahtuikin, Kankaanpään Niinisalossa 1999. Eihän se aika silloin mitään mieltäylentävää ollut, mutta jotenkin ne parhaat muistot jäävät mieleen, ja kurjimmille osaa jo nauraa. Rynkkykin ehkä vielä  jotenkin palautuisi purkamisen jälkeen ampumiskuntoon, mutta aseöljyn hinkkaamista ei tule ikävä.

Yksi asia kuitenkin edelleen askarruttaa, vaikka vuosikausia on jo kulunut. Järkeeni ei millään mahtunut huono johtaminen, johon välillä tuntui koko systeemin väkisin johdattavankin. Oppikirjoissakin luki että alaiset kunnioittavat johtajaansa. Kyllä, hyvää johtajaa kunnioittavatkin, mutta eivät sellaista joka ei sitä kunnioitusta ansaitse. Kirjailija Linnan kuvaama luutnantti Lammio oli valitettava esimerkki surkeasta johtajasta. Hän kuvitteli olevansa hyvä johtaja, koska ON johtaja. Kun hän sanoo, alaiset tekevät sokeasti kaiken mitä käsketään, ja voiton jälkeen nostavat valkohansikkaisen esimiehensä jalustalle hurraten tämän nimeä kuorossa.

Everstiluutnantti Karjulasta ei tarvitse sen enempää kertoakaan, kuin yhden sotamiehen lausuma: ”Tuo mies kuolee tässä sodassa. Jos luoti ei tule edestä, takaa tulee ainakin.” (En muista sanatarkasti, mutta asian ymmärtänette.)

Nämä olivat kaksi fiktiivistä ääriesimerkkiä suomalaisesta sotilasjohtamisesta sotien aikana, ja samanlaista itsekin koin 1999, tosin ilman sitä luotia. En tiedä, onko tällaiseen puututtu nykyään. Toivottavasti.

Konekiväärikomppanian yhden joukkueen johtajana toimi Vilho Koskela. Hän ei johtanut puhelahjoillaan, vaan toimillaan. Hänen ei tarvinnut käskeä joukkuettaan lähtemään, hän nousi, laittoi repun selkäänsä ja lähti. Joukkue seurasi perässä, koska kunnioitti esimiestään. Konekiväärijoukkueen vastenmielisimpiin tehtäviin kuului ”Varsinaisen” ja ”V---umaisen” kantovuorot. Koskela osallistui kantovuoroihin kuten muutkin joukkueensa miehet, vaikka ei olisi tarvinnut, olisihan hän voinut vedota esimiehen vastuuseen tai johonkin muuhun. Joukkueen majoittuessa korsumajoitukseen miehet vaativat Koskelalle paremman petipaikan, vaikka hän itse ei ollut sitä vaatinut. Tuo kertoo alaisten kunnioituksesta esimiestään kohtaan, joka taas kertoo Johtamisesta. Ja tällaiseen johtamiseen pääsin myös tutustumaan Niinisalossa, harvemmin valitettavasti.

Olin jokin aika sitten työhaastattelussa, jossa kerroin nähneeni paljon hyvää ja paljon huonoa esimiestyötä Alkossa. Nostin myös lempikirjani esille, yhtenä esimiestyön oppikirjana. Aluepäällikkö oli samaa mieltä, hänkin on Tuntemattomansa lukenut.

Mutta ovatko kaikki Alkon alue- ja myymäläpäälliköt lukeneet? Olisi toivottavaa, ja jokaisen olisi hyvä kuvitella itsensä vuoroin Lammion, vuoroin Karjulan asemaan. Jokainen varmaankin ajattelee olevansa Koskela, mutta alaisethan sen määrittelevät. Onko se esimiesasema, jonka työnantaja on myöntänyt, sellainen jossa alaiset tekevät kyllä työnsä, mutta hampaitaan kiristellen, vai onko se sellainen, jossa hommat hoituvat parhaiden kykyjen mukaan, ja esimies on Koskela? Tällä on vissi ero. Itselläni on Koskela. Jollakin on Lammio. Jollakin on Karjula.

 

Järjestäytyneisyyttäkö vai vapaamatkustamista?

Taipaleeni luottamusnaisena on kestänyt kaksi ja puoli ja hallituksen jäsenenä puolitoista vuotta. Tänä aikana olen kierrellyt myymälöitä, edustanut kokouksissa, istunut koulutuksissa - milloin enemmän, milloin vähemmän kiinnostuneena, väsymyksestä puhumattakaan - ja aina yksi puheenaihe on ollut järjestäytyminen.

Muistelin omaa liittymistäni ammattiliittoon. Liittoon kuuluminen oli ensimmäinen asia, jonka hoidin kuntoon saatuani ensimmäisen määräaikaisen työsuhteen Sodankylän kunnan palveluksessa. Muistan minut palkanneen rouvan kertoneen hyvin auliisti heidän alansa ammattiliitoista, joita oli kaksi. Sitten minä, 18-vuotias aikuisenalku, tein päätöksen sen mukaan, kumpaan tämä mukava rouvakin kuului. Silloin työssäoloehto oli lyhyempi ja heti työsuhteen päätyttyä olin jo oikeutettu sopeutettuun työttömyysturvaan, joka oli Kelan maksamaa päivärahaa paljon suurempi. Jatkoin itse maksavana jäsenenä edelleenkin samaan kunta-alan ammattiliittoon seuraavassa työsuhteessa ja samoin, kun aloitin työni Alkossa, vuosi oli 1998.

Alkoon tultua, ei puhuttu liitosta mitenkään positiiviseen sävyyn, niinpä jatkoin maksamista itse ja jossain vaiheessa – tämä kyllä hävettää tunnustaa, mutta koska olen inhimillinen, voin syrjähyppyni teille paljastaa - liityin YTK:hon. Joitakin vuosia syrjähyppyä jatkaen meni, kunnes alettiin puhumaan lakosta. Lakko, lakko…mikä ihmeen lakko miksi? ”Työehtosopimuksesta ei päästä sopuun” oli vastaus. Työehtosopimus… ja jälleen TÄ!? Joo myönnetään, tyttö oli tyhmä ku vasemman jalan saapas. Ja niin minulle kerrottiin: ”Meillä on oma liitto, omat neuvottelijat, jotka neuvottelevat työnantajan kanssa meille, SIIS MEILLE TYÖNTEKIJÖILLE, IHAN KAIKKIEN HYVÄKSI, meille edullisen työehtosopimuksen.” Okei…silloin se omatunto minussa heräsi. Ei hitto, nuohan neuvottelevat myös minun työehdoistani, minulle parempaa palkkaa, minulle säännöllisiä työaikoja, tasoittumisjaksojen pituuksia, parempia etuja…silloin hävetti ja silloin minäkin liityin Alkoholikaupan ammattiliittoon, tein samalla jäsenmaksuperinnän suoraan palkasta ja vot! Nyt pystyin jatkamaan töitäni hyvällä omatunnolla.

Myymälöitä kiertäessä tapaan edelleenkin monia liittoon kuulumattomia, moni heistä työuraansa aloittelevana. Yksi minua erittäin paljon huolestuttava asia on, että ei kuuluta mihinkään liittoon taikka työttömyyskassaan, Alv:stä puhumattakaan. Kun kysyn syitä, niitä on monia: ei vain ole tullut ajatelleeksi… Ei ole kukaan kertonut… Miten sinne liitytään… Mitä minä siitä hyödyn… Jäsenmaksu on liian kallis… Listaa riittää.

Ensinnäkin kun liityt liittoon, liityt samalla työttömyyskassaan, siihen, mistä haet soviteltua päivärahaa, kun teet osa-aikatyötä. Tämä toki vasta sitten, kun työssäoloehto on täyttynyt, tällä hetkellä se on 26 viikkoa, kiitos työllisyys- ja kasvusopimuksen, jonka myötä työssäoloehto putosi 8 viikkoa. Kuten myös karenssiaika, joka putosi 7:stä 5 päivään. Karenssiaika menee, kun ensimmäistä kertaa alat saamaan päivärahaa.

Toiseksi jäsenmaksu on kokonaisuudessaan verovähennyskelpoinen. Pamin jäsenmaksu on 1,5% ansiotuloistasi joista 0,45% menee työttömyyskassaan ja jäljelle jäävästä 1,05%:sta Alv:n saama osuus on tällä hetkellä 11% eli ei, Alv ei kylve jäsenmaksutuotoista eli sinun rahoistasi (se loppu jää Pamille)

Mitä hyötyä liitosta minulle on? Heitänpä kysymyksen toisinpäin, jos ammattiliittoa ylipäätänsä ei olisi? Mihin se johtaisi? Kuka päättää säännöllisistä työajoista? Lomista, lomarahoista, lomien ajankohdasta? Kuka neuvottelee työnantajien kanssa palkoista ja palkankorotuksista? Työvuorolistojen julkistamisista? Tasoittumisjaksoista? Vapaapäivistä, niiden määrästä ja sijoittelusta? Lista on melkoisen pitkä. No ison osan noista määrittelee myös työaikalaki, mutta se viilaus, mm. palkka, sen neuvottelee ALV, oman alasi liitto.

Välillä tuntee suuria turhautumisen hetkiä, kun kentältä kuuluu: ”Ei liitto minua tässäkään auttanut… Ei me saatu sitä/tätä/tuota läpi…” jnejnejne. Tosiasiahan on, ettei luottamusmies taikka liitto mahdottomiin pysty. On asioita, joita olemme yhdessä työnantajan kanssa sovittu ja neuvoteltu ja muistaa pitää, että työnantajalla on se työnjohto-oikeus… Aina se luottamusmiehen taikka muun liiton edustajan vastaus ei ole välttämättä juuri se, jonka sinä haluaisit kuulla. Yli sovittujen mekään emme voi vaatia. Mutta kaikesta voimme neuvotella ja yrittää sopia.

Saattoi taas mennä –ja menikin sivuraiteille tämä pohdiskelu, mutta tärkein pointtini kirjoituksessa oli, MITÄ SUUREMPI TUKI LIITOLLA ON, ON HELPOMPI LÄHTEÄ NEUVOTTELEMAAN TYÖNANTAJAN KANSSA MEILLE, ALKOLAISILLE TYÖNTEKIJÖILLE PAREMPIA TYÖEHTOJA. Ja me neuvottelemme KAIKKIEN myymälätyöntekijöiden puolesta, myös sen liittoon kuulumattoman. Haluatko sinä kantaa kortesi kekoon ja viedä viestiä eteenpäin uusille, nuorille, vanhoille, kaikille kollegoillesi, kuinka tärkeää järjestäytyminen on? Ota tästä koppi.

Rock-juna IV

Pitkästä aikaa istuskelen junassa. Odotan lähtöä Porista Vammalaan, jossa vuorossa vuotuinen myymäläkäyntini. Kuuntelen suomalaista rokkia, ja pohdin asioita, joita yritän tässä samalla suoltaa teidän luettavaksenne.

Toissapäivänä esimies piti kanssani tavoitekeskustelun. Kuulemma muuten menee hyvin, mutta pitäisi olla omassa myymälässä avoimempi, pelkäsi kuulemma että erkanen tiimin ulkopuolelle. Lisäksi hän on huolissaan jaksamisestani, kun luottarimurheet painavat mieltä. Oikeassahan hän oli, murheita ja huolia on riittämiin. Kurjinta niissä on se, ettei niistä oikein voi puhua rikkomatta vaitiolovelvollisuutta.. Yleensä tavallisista murheista on helppo puhua myymälässä, monet surut ja ilot siinäkin kahvipöydässä on jaettu. Unelmana on, että joka paikassa näin olisi, mutta taitaa jäädä unelmaksi, valitettavasti.

No, ihmisellä ei varmaan koskaan ole tilannetta etteikö jotakin murhetta olisi, täytyy vain oppia suhteuttamaan erilaisia murheita iloisiin asioihin. Joten Saara, älä pelkää mun puolesta. Ultran mukaan Jyri-Antti voi oikein hyvin äidin masussa. Kesällä odottaa neljän viikon isyys/vuosiloma, siinähän ne luottariasiat häipyy mielestä, ja iskä jaksaa taas syksyllä painaa kohti uusia seikkailuja.

Pari viikkoa sitten työnantaja piti myyjien ja päälliköiden luottamusmiehille parin päivän mittaisen koulutuksen. Suurin anti, minkä tilaisuus tarjosi minulle, oli selvä viesti siitä, että työnantajan puolella puhaltaa täysin eri tuulet kuin vielä vuosi sitten. Toiminta ainakin näin alkuun on selvästi avoimempaa, ja mikä tärkeintä, vanhat rasitteet on heitetty romukoppaan. Tietysti peruspessimistinä on sanottava, eipä enää huonommin voinut mennä, moneltakin kantilta ajateltuna. Jäädään odottamaan uusia avauksia ja konkreettisia toimia uudelta henkilöstöjohdolta. Alku siis ainakin hyvä. Toivottavasti heillä on haluja jatkaa Kivi&kanto-hanketta, mihinkään 28-tuntisiin sitä ei saa jättää, vaan työsuhteita pystyy kehittämään edelleen ja jatkuvasti.Vieläkin alkolaisista myyjistä reilusti yli 80% on osa-aikaisia, toki useat heistä lähes kokoaikaisesti työskennellen.

Kappale vaihtui kaikkien aikojen hienoimpaan rock-biisiin, Lynyrd Skynyrdin Free Birdiin. Turkissa on lentöyhtiö jonka nimi on Free Bird Airlines. Ironista nimessä on se että Free Birdin levylle laulanut Ronnie Van Zant kuoli lentokoneen syöksyttyä maahan.

Alkon myynti, jos ei sentään syöksy, niin ainakin laskettelee alaspäin, hitaasti mutta varmasti. Syypää tähän on tietenkin kunnianarvoisa Suomen hallitus, joka on onnistuneesti tämän saanut aikaan älyttömillä veronkorotuksillaan. Ilmeisesti sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ei enää päättävistä elimistä löydy riittävästi, jotta asiat saataisiin järkeviksi. Tilanne on nykyään järjetön: suomalaiset hakevat juomansa Virosta jättäen ravintolat tyhjilleen. Alkoholin aiheuttamat haitat jäävät Suomeen, samalla kun yhteiskunnan hyvinvointiin käytettävissä olevia rahoja siirtyy naapurimaahan. Alkoholivero alas, ravintoloiden alv alas. Yksinkertainen matemaattinen yhtälö, kaksi miinusta kumoavat toisensa, eli verotulot nousevat. Samalla tietenkin työllisyys paranisi, kun ravintolapalveluja alettaisiin käyttää enemmän. Ilmeisesti tämä on kuitenkin poliitikoille liian vaikea ajatus, koska ne vaalitkin on tulossa vuonna...? Uskokaa minua, ei suomalaiset koskaan opi juomaan keski-eurooppalaisittain. On vain suomalainen tapa, eikö silloin olisi parasta kerätä mahdollisimman paljon verorahoja omaan pussiin eikä siirtää väkisin alkoholin ostoa ulkomaille, pois silmistä ja tilastojen ulottumattomiin? Paria entistä presidenttiä yhteisesti lainaten: S----nan tunarit, tarttis tehrä jotain.

OIkeudenmukaisesta palkkapolitiikasta

"Kuukaudessa ei saisi tienata enempää kuin joku tienaa vuodessa"

Tuloerojen kasvulle ei voi mitään. Näin väitetään. Nyt Sveitsistä kuuluu kummia, siellä järjestetään kansanäänestys palkkapolitiikasta. Äänestyksen kohteena on laki, joka voimaan astuessaan rajoittaa yhtiöissä maksettavan korkeimman palkan korkeintaan 12 kertaa matalinta palkkaa suuremmaksi. "02 - 12 oikeudenmukaista palkkaa".

Kyselytutkimusten mukaan aloitteen kannatus näyttää etenevän mukavassa myötätuulessa, voi olla hyvinkin mahdollista, että kyseinen laki astuu Sveitsissä voimaan. Aloitteessa ei ole kyse absoluuttisista palkkasummista, vaan palkkojen suhteesta. Lain asettamissa rajoissa yhtiöillä on edelleen täysi vapaus päättää palkkauksesta.

Lakialoitteen alullepanemien sosialidemokraattien mukaan kaikkein korkeimpien palkkojen leikkaus tuo yrityksille mahdollisuuden nostaa matalimmin palkittujen ansioita. Kansanäänestys asiasta järjestetään 24.11.2013

Kävi tuossa niin tai näin on mielenkiintoista on pohtia, mitä tuollainen saisi meillä aikaan. Alkolaisen myyjän palkat ovat samalla tasolla vähittäiskaupan myyjien kanssa. Palkkataulukoissa kokoaikaisen myyjän peruskuukausipalkka alle 2000€. Siihen päälle vaihtelevasti iltalisät, ruuhkalisät, lauantailisät. 

Palkkataulukot

Alkolaisesta myyjäkunnasta kuukausipalkkaisia on pieni vähemmistö. Määräaikaiset osa-aikaiset tuovat tähän osa-aika/kokoaika suhdelukuun sesonkipohjaista ajoittaista vaihtelua, mutta kokoaikaisten osuus Alkossa on lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä prosenttia myyjistä. Siis lähes yhdeksän myyjää kymmenestä on tekee osa-aikaista työsuhdetta.

Osa-aikaisista ehkä viidesosa omaa työsopimuksessaan vähintään 30 viikkotunnin työtuntitakuisiin, muilla on pienempi sopimukseen perustuva vähimmäistyöaika. Toteutunut työaika on kuitenkin aina jonkin verran suurempi kuin työsopimukseen kirjattu työaika.
Tästä johtuu, että ainoana työnään Alkossa ansaitsevan myyjän kuukausipalkka jää helposti alle tuhannen euron. Olisiko sveitsiläisen mallin mukainen johtajan maksimipalkkaan vertaaminen paikallaan? Aika tiukka leikkuri johtoryhmän nykyiseen tasoon. Vertailun vuoksi sanottakon, useassa valtionyhtiöissä johtajien palkat ovat  melkoisesti korkeammat kuin Alkossa, puhumattakaan siitä mitä johtajille maksetaan pörssiyhtiöissä.
Onko ongelma kuitenkaan palkkahaitarin yläpäässä, vaiko onko ongelma palkkahaitarin alapäässä? Sveitsiläisten demareiden hurskas toive on, että leikkaamalla kohtuuttomuuksia ylimmissä palkoissa alimmat palkat nousevat. Mutta mikä näiden yhteys on ja mistä palkat muodostuvat? Mielestäni tuo sveitsiläisten kampanja ei oikein vastaa tähän kysymykseen.

Myyjän palkka on pieni, mutta alkolaisen myyjän perusongelma on työtuntien riittävyys. Tuntipalkkaisen tilipussin täyte tulee työtunneista. Kun myymälöissä nyt kiertelee ja kyselee, niin toiveet tulevaisuuden suhteen työtuntien lisääntymisestä ovat korkealla. Vaikka lama tuo synkkiä pilviä talousnäkymien liepeille niin Alkossa työnantajan tahtotila osa-aikaisten työsuhteiden laadun parantamiseen on vihdoin todellinen. Olen myös huomannut, että tämä viesti on mennyt perille. Voidaan olla kärsimättömiä, mutta kärsimättömyys tässä asiassa ei taida nyt hyödyttää. Iso laiva kääntyy hitaasti, valitettavasti.


Sopimattomat

Onhan meillä myös palkkauksessa ongelmia. Suomessa solmittiin työmarkkinajärjestöjen välille työllisyys- ja kasvusopimus. Sopimus on varsin kattava käsittäen pääosan työehtosopimuksista. Alkoholikaupan Ammattiliiton ja Alkon välille tätä ei syntynyt.
Työnantaja ajoi 10-tunnin työpäivien teettämistä ilman lisäkorvauksia kuin käärmettä pyssyyn. Tässä oli  karikko, johon neuvottelut sitten juuttuivat lopullisesti. Työehtosopimuksemme voimassaolo päättyy tämän johdosta keväällä, yleinen vakautussopimus ei tuonut siihen jatkoaikaa.
Kovin mielenkiintoista minusta on, että toisessa neuvottelupöydässä lisäkorvaus ylipitkistä työpäivistä sovittiin maksettavaksi myymäläpäälliköille. Alkon Toimihenkilöt ovat siis solmineet yleisen raamin mukaisen ratkaisun.
En tässä nyt lähde ruotimaan TES-neuvottelun muita ongelmakohtia, koska pidän tätä yksityiskohtaa tärkeänä. Miksi työnantajan mielestä ylipitkän päivän lisäkorvaus voidaan maksaa hyväpalkkaisille myymäläpäälliköille, mutta ei pienipalkkaisille myyjille? Ainakin tältä osin palkkahaitaria halutaan Alkossa nähtävästi mieluummin venyttää kuin lyhentää.
Valmistautumisesta TES-neuvotteluihin keskustellaan Alkoholikaupan Ammattiliiton ALV ry:n syyskokouksessa sunnuntaina 24.11.2013. Neuvottelut tulevat olemaan todennäköisesti hankalat, joten kuuntelemaan ja ottamaan kantaa liittosi asioihin.
Saman päivänä sveitsiläiset äänestävät oikeuden mukaisen palkkapolitiikan lakialoitteesta.

Kymppi

Nelivuotias tyttäreni Liisa oli äitinsä kanssa heinäkuussa Porin Kirjurinluodon kesäteatterissa katsomassa Vaahteramäen Eemeliä. Heidän tultua kotiin, kysyin tietenkin pikkuneidin tuntoja, olihan kyseessä Liisan eka kerta teatterissa. Kivaa oli ollut, ja keltaiset tikapuut olivat jonkinnäköisessä roolissa näytelmässä. Vielä nytkin, jo useampi kuukausi teatteriretkestä, Liisa mainitsee Eemelistä puhuttaessa nuo keltaiset tikapuut. Ne muistetaan, mutta joka päivä joudutaan kinastelemaan ja muistuttamaan jostain inhottavista jutuista, kuten käsien pesusta wc-käynnin jälkeen, pöytätavoista tai pikkusiskon hiuksista vetämisestä. Ne asiat muistetaan, jotka ovat mukavia. Niinhän se taitaa joskus olla isänkin kohdalla, kädet kylläkin pesen aina wc-käynnin jälkeen. Mutta jotenkin se keittiön kaapin oven vaihtaminen tai pesuhuoneen ilmanvaihtoventtiilin asentaminen on niin raskasta puuhaa työpäivän jälkeen. Ja eikös telkkarista tullut jalkapalloakin?

Tätä kirjoitettaessa käynnissä olevissa työehtosopimusneuvotteluissa työnantaja hakee kuin vimmattuna mahdollisuutta teettää 10-tuntinen päivä. No, ei siinä mitään, mutta kun se on ollut mahdollista jo useamman vuoden ajan! Työnantaja sai viime neuvotteluissa läpi haluamansa, säännöllinen työaika on maksimissaan 10 tuntia päivässä. 8,5 tunnin jälkeen, palkkaa korotetaan kohtuullisesti 50%:lla. Tämä on siis nykyisessä työehtosopimuksessa. Sitähän sitten tietenkin käytetään jatkuvasti ympäri Suomen. Väärin, ei käytetä. Miksi tällainen on kerran neuvoteltu onnistuneesti, mutta sitten sitä ei käytetä? Kengät ostetaan, jotta ei tarvitse kävellä paljain jaloin. Jos haen kaupasta olutta, minä juon sen. Jotenkin tuntuu, että tämä 10-tuntinen on työnantajalle sama kuin ne keltaiset tikapuut Liisalle, kaunis rekvisiitta, mutta mikä oli todellinen rooli?

Työpäivän pituus on asia joka nousee esille meille alueluottamusmiehille useimmin, alhaisten takuiden lisäksi. Valitettavasti yleinen ilmiö laskevan myynnin aikana on että työpäivät ennemmin lyhentyvät, kuin pitenevät. Useaan kertaan on nähty, että myymäläpäällikkö on ainoa, joka tekee myymälänsä työntekijöistä 7-tuntisia tai pidempiä päiviä. Muille, varsinkin jos ei ole kokoaikainen tai järeä, tarjolla olevat päivät ovat 4-, 5-, tai 6-tuntisia. Työpäiviä voi olla viikossa kyllä ne viisi, mutta kokonaistuntimäärä 25 tai jopa alle. Useissa myymälöissä pystyy minuutin katsomisen jälkeen toteamaan pääluvun olevan liian iso, ja myymälässä käytettävän tarpeettomasti lyhyitä työvuoroja. Yllättävän yleinen tilanne on yhden nelituntisen vuoron loppumisen ja seuraavan alkamisen osuvan tunnin välein perjantai-iltapäivään. Siinähän olisi 8-tuntinen vuoro, ja ruokatunnin paikka valmiiksi suunniteltu. Mutta ei onnistu sanoi myymäläpäällikkö. Ja aluepäällikön mielestä hänen tehtäviinsä ei kuulu valvoa myymäläpäälliköiden työvuorosuunnittelua. Miksi tarvitaan 10-tuntista, jos edes 8-tuntinen on liian vaikeaa? Silloinhan joutuisi miettimään koko työvuorosuunnittelun uusiksi.

Elikkäs, mihin ne keltaiset tikapuut laitetaan nojalleen? Viedään takavarastoon, 10-tuntisen viereen odottamaan että käännetään ne kivet ja kannot ensin esiin. Annetaan uuden teatterinjohtajan miettiä, tarvitaanko niitä jossakin tulevassa näytelmässä, vai heitetäänkö suoraan jokeen. Ja maalataan vähän paremmalla värillä, ettei vaatteet tahriinnu.

Kohta se on käsillä

Kohta se on käsillä, toisilla menossa ja osalla jo mennyt, nimittäin kesäloma!

Mitä on kesäloma? Minulle henkilökohtaisesti se on vuoden parasta aikaa, kuten kesä kokonaisuudessaan. Lapissa syntyneenä ja kasvaneena yötön, valoisa yö ei tuota ongelmaa nukkumisenkaan suhteen, kuka nyt kesällä nukkuisi! Kaamos ja talvi on sitä varten.

Loma, palkallinen sellainen, omalla työllä ja hiellä ansaittu, siinä on sitä jotain. Ei herätä kello aamulla, ei tarvitse etsiä ehjiä sukkahousuja säärien peitoksi, ei tarvitse miettiä, menikö illalla myöhään… Minä olen tämän joutenolon ansainnut.

Kuinka moni tekee lomasuunnitelmia? Onko lomasi kellotettu vieraineen/vierailuineen? Löytyykö lomakalenteristasi yhtään ”vapaata” päivää? Osa lomalaisista miettii viimeisellä viikolla ”kun pääsisi jo töihin lepäämään”. Sinä lomien suunnittelija, tee tänä vuonna jotain toisin: älä suunnittele YHTÄÄN MITÄÄN. Anna loman tulla, lepää vuoden väsyt pois ja ala vasta sitten miettimään, mitä tekisi. Vai tekisikö mitään? Niin, sekin on loistava vaihtoehto.

Meidän arkipäivät ovat hyvin pitkälle kellotettuja työn, harrastusten, lasten harrastusten…milloin minkäkin mukaan. Eikö juuri lomalla tulisi olla vailla kelloa?

Kuinka moni ei pysty suunnittelemaan lomalleen erityisempää? Osa-aikatyöntekijän arki on muutenkin jatkuvaa taistelua taloudellisen pärjäämisen kanssa ja lomamatkasta voi vain haaveilla. Vuoden tienesteistä ei jää mitään säästöön, lomarahat menevät luottokorttilaskun hoitamiseen – lomarahalla ei muutenkaan suuria juhlita, kun vuoden työtunnit ja sitä kautta tienestitkin ovat mitä ovat. Tämä asia toivottavasti tulee muuttumaan Kivi & kanto -projektin myötä, saisi tehdä töitä niin paljon kuin haluaisi, pystyisi ja tarvitsisi ja siten myös lomarahan ja lomapalkan suuruus olisi jokaiselle se itselleen sopiva.

Juhannus mennä hurahti mökin rauhassa Inarijärveä ihastellen. Siellä kiviä ja kantoja tuli sopivassa määrin käänneltyä ihan kirjaimellisesti. Keskiyön aurinkoa ihaillessa ja elämää miettiessä pyöri monia ajatuksia mielessä ja mikä ihaninta, työ ei ollut ollenkaan samassa mylläkässä mukana! Toivottavasti sinäkin pääset samaan tilanteeseen lomalla, olit sitten kotona, sukulaisissa, mökillä, huvipuistossa, ulkomailla…ihan missä vain. Iskosta päähäsi ajatus: Olen lomalla, kukaan ei odota minulta nyt mitään, en edes minä itse. Nauti, nauti ja vielä kerran NAUTI!